Yellowstonen kansallispuisto

Olemme nähneet reissuillamme monet luonnonpuistot USA:ssa, joista toinen on toistaan hienompia. Luonnonpuistoille yhteistä on ollut se, että niissä pystyy liikkumaan melko vapaasti, eivätkä puistot ole mitenkään erityisen kaupallisia. Luonnonpuistoihin on yleensä pieni 10-25 euron ajoneuvokohtainen sisäänpääsymaksu, ja puistot ovat aina pääsymaksun arvoisia.

Tänään vierailimme suositussa Yellowstonen kansallispuistossa Wyomingin osavaltiossa. Olin asennoitunut näkemään upeita vuoristomaisemia, vesistöjä ja eläimiä, mutta minut yllätti täysin puiston tuliperäiset ilmiöt kuten geisirit ja kuumat lähteet. Olin kyllä lukenut kuuluisasta Old Faithful-geisiristä, mutta en ollut opaskirjoista ymmärtänyt alkuunkaan puiston vulkaanisen toiminnan laajuutta.

Aurinko paistoi Codyssa aamulla kirkkaalta taivaalta, ja Joonas tarkasti koneelta, että Yellowstonen itäinen sisääntuloportti on auki. Matkalla luonnonpuistoon, pysähdyimme Buffalo Billin padolla, jolloin luoksemme kurvasi mies joulunauhoin koristellussa golf-kärryssä ja kertoi, että itäinen sisäänkäynti on suljettu onnettomuuden ja liukkaan kelin vuoksi. Saimme mieheltä ohjeet puiston koilliselle sisäänkäynnille, ja tarkastettuamme tiedon netistä suuntasimme miehen ohjeiden mukaan Silver Gatelle yli vuoriston.

Ylittämämme vuoriston lumitilanne hieman huolestutti, koska tiesin myös Yellowstonen olevan suurelta osin korkealla, mutta hoputin luottokuskiani pitämään kiirettä, jotta eivät ehtisi sulkemaan pohjoisen portteja. Luottamus luottokuskiin on korkealla. Kaiken kaikkiaan päivän aikana kohtasimme kaikki mahdolliset säätilat rännästä lämpimään kevätsäähän, pilvissä satoi ja laaksoissa lämmitti, mutta jäätä ei onneksi tarvinnut jännittää.

Heti Yellowstoneen saavuttuamme törmäsimme biisoniin, jota pysähdyimme valokuvaamaan. Seuraavien tuntien aikana näimme kymmeniä biisoneja laiduntamassa metsissä, pelloilla ja jokien varsilla. Kotimatkalla yksi jopa pysäytti autojonon jolkuttelemalla jonon nokilla muina miehinä.

Yellowstonessa villieläimet oikeasti olivat teiden varsilla arkisissa puuhissaan. Törmäsimme jopa kahdesti karhuhavaintoon. Emme siis törmänneet karhuihin, vaan pysähdyimme ruuhkaan, joka oli aiheutunut siitä, että ohi ajaneet autot olivat pysähtyneet keskelle tietä valokuvaamaan tien varrella häärääviä nalleja

 

Oli ihanaa nähdä biisonit ja karhut arkisissa askareissaan. Mutta vaikkeivat he koko ajan näkyvissä olleetkaan, niin ei Yellowstonessa pitkästymään päässyt. Ajoimme lenkin puiston koilliselta sisäänkäynniltä pohjoisen Mammontin ja läntisen Madisonin kautta eteläiseen Old Faithfulliin. Koko ajan maisema muuttui, ja kaikilla näköalapaikoilla oli uutta näkemistä. Puiston maasta pulppuava kuuma vesi ja muta, kuumat lähteet ja geisirit löivät ällikällä.

 

 

 

Aamupäivän ylimääräisestä vuoristolenkistä ja pidentyneestä luonnonpuistokierroksesta huolimatta (tai siitä johtuen), saiimme hyvän kokonaiskuvan Yellowstonesta. Ilta alkoi pimetä, kun saavuimme hyvillämme reissusta Butten kaupunkiin yöpymään, jatkaaksemme matkaa kohti länsirannikkoa huomenna.

Sumuisten vuorten ukot

Vaikka säätiedotus lupasi vesisadetta Black Hillsille tällekin päivälle, niin halusin uskoa siihen, että taivas kirkastuisi ja sumu hälvenisi Mount Rushmorella, jotta olisimme nähneet presidenttiukot. Mutta ei! Vettä tuli ja pressat pysyivät pilvessä koko aamupäivän,  jonka monumentilla vietimme.

Mt Rushmore oli yksi eniten odottamistani kohteista, joten olin pettynyt. Toisaalta ymmärrän, ettei säälle mitään voi, ja vielä toukokuussa säät asettavat haasteita vuoristoissa. Sesongin ulkopuolella reissaamisessa on hyvät (edulliset hotellit ja ruuhkattomuus) ja huonot puolensa.

Mt Rushmorella oli kuitenkin kiinnostava näyttely monumentin taustoista ja rakentamisesta. Alunperin monumenttiin piti hakata Buffalo Bilejä ja muita "merkkihenkilöitä", mutta paitsi, että kuvanveistäjä Gutzon Borglum vaihtoi aiheen, hän muutti myös muistomerkin paikan. Mt Rushmoren presidenttien (Washington, Jefferson, Roosevelt ja Lincoln) päät tehtiin valtion taloudellisella tuella 1920-30 -luvulla suuren laman aikaan, jolloin toteutettiin paljon tämän tyyppisiä isoja hankkeita kuten mannerta halkovat Interstate-moottoritiet sekä aiemmin näkemämme Hooverin pato Boulder Cityssä ja Red Rocks -puisto Denverissä. Pressat hakattiin vuoreen dynamiitilla ja piikkauskoneilla, mutta jo työntekijöiden pääseminen työnsä ääreen edellytti 700 portaan kiipeämistä ja killumista vaijereiden varassa koko työpäivän ajan. Borglumin suunnitelmat muuttuivat ja typistyivät projektin edetessä ja pressat valmistuivat naama kerrallaan vuoteen 1941 mennessä.

  

Joonas on käynyt Mt Rushmorella ollessaan vaihto-oppilaana jenkeissä 1993. Pressaukot ovat pysyneet suht' ennallaan, mutta niiden ympärille on rakennettu parkkihalleja, näköalatasanteita, näyttelytiloja ja muita tiloja. Lisäksi muistomerkin alapuolella on avattu Sculptor's Studio (kuvanveistäjän studio), jossa on näytillä mm. Borglumin pienoismalli (1:12) monumentista. Kuten kuvasta näkyy, niin Borglumin suunnitelmassa pressoilla on päiden lisäksi vähän enemmän ruotoa. 

Lisäksi monumentin alle pääsee nykyisin kävelemään terasseja pitkin, jonne tallasimme tihkusateessa 250 rappusta eestaas flunssaiset nenät vinkuen siinä toivossa, että näkisimme pressaukot kunnolla. Mutta ei. Läheltä pystyi hetkellisesti erottamaan kaverukset toisistaan, mutta ei se paljon lämmitä, kun on matkustanut melkein 15.000 km, ja sitten ehkä näkee tunnistettavan hahmon sumussa. Kai  tänne pitää päästä vielä joskus uudelleen. 11 dollarin parkkimaksu on koko loppuvuoden voimassa ;)

Huonon kelin vuoksi jätimme käymättä niin Crazy Horse -intiaanipäällikön keskeneräisen muistomerkin kuin Custer -puiston näköala-reitin. Sen sijaan pidimme ajopäivän ja tahkosimme koko pitkän päivän Yellowstonen -kansallispuiston itäisen sisäänkäynnin äärelle Codyn kaupunkiin. Matkalla oli parikin sateista ja sumuista vuoristopätkää, kuivaa tasankoa, kilometrikaupalla suoraa tietä sekä pieniä ja pienempiä kyliä. Pienimmässä kylässä oli 10 asukasta. Parasta oli saapua perille valoisaan aikaan ja todeta, että majapaikastamme on näköala vuoristoon.

Paha maa

Heräilimme aamulla Kadokassa I-90 moottoritien varressa. Ei ollut sattumaa, että majapaikkamme sijaitsi 30 km:n päässä Badlandsin kansallispuiston pohjoiselta sisäänkäynniltä, koska suuntasimme sinne heti aamusta. Preerialla tuuli edelleen hurjana, ja tuuli vei parkkipaikalla kartatkin lehtikassini päältä. 

Badlandsin erikoisuus on pelottavan näköiset saviset luonnonmuodostelmat, jotka ovat korkeampia ja matalampia "vuoria" ja rotkoja. Maa-aines on näin keväiseen aikaan lohkeavaa, mutta uskoakseni kuiva kesä tekee tavarasta kivikovaa. Tänään puistossa oli märkää ja paikoittain maassa oli vielä pieniä lumikasoja.

Badlands on kuin kauhuelokuvan lavaste, paitsi että maisemaa riittää silmänkantamattomiin ja ajamamme reitti oli noin 45 km:n mittainen, eli alue on valtava. Lopummalla matkalla huiput pehmenivät ja maakerrostumien värit muuttuivat pastillin kirjaviksi. 

Pysähdyimme ihmettelemään hurjia maisemia melkein kaikilla näköalapaikoilla, ja yhdellä törmäsimme suuri silmäiseen aropupuun ja toisella mäyräkoiraa epäilevästi tuijottavaan lampaaseen. Lammas on alueelle tyypillinen bighorn sheep eli isosarvinen lammas. Isosarvinen ratkaisi tuijotuskilpailun mäyriksen kanssa ottamalla hatkat alas pahan maan rotkoon. Sinne hävisi alamäkeen, eikä epäilystäkään etteikö kaveri olisi mennyt siitä alas aiemminkin.

 

Badlandsin näköalakierros päättyi Wall-kaupunkiin, jossa sijaitsee kuuluisa matkamuistokauppa Wall Drug. Wall Drug tuli suosituksi pysähdyspaikaksi 1930-luvulla, kun yrittäjä keksi tarjota kaikille kaupassaan käyneille ilmaisen jääveden. Sittemmin Wall Drug on kasvanut pieneksi ostoskeskukseksi ja museoksi, ja kaupasta saa edelleen ilmaisen vesipullon ja viiden sentin kahvin. Kuvassa Wall Drugin tuotemerkki Jackalope ja porkkana :)

Matka jatkui kohti Rapid Cityä ja Black Mountainsia eli mustia vuoria. Mustilla vuorilla sijaitsee Mt Rushmore (pressojen naamat vuorenseinämässä), Crazy Horse (keskeneräinen intiaanipäällikkö vuorenseinämässä) sekä Custerin kansallispuisto kiharaisine teineen ja vanhoine tunneleineen. Noustessamme vuoristoon alkoi sataa ja päästyämme parkkipaikalle, oli pimeää, satoi kaatamalla ja ukkosti. Tutkittuamme sääennusteen parkkipaikalla ja seurattuamme paksun sumun laskeutumista vuorille, päätimme palata kaupunkiin tyhjin käsin. Toivottavasti huomenna aamulla pääsemme lähemmäs kivipresidenttejä kuin tänään, kun katselimme ukkoja navigaattorin "yönäkymästä". Oli niin pimeää, että auton ajovalot menivät päälle ja navigaattori yötilaan. 

Kaupunkiin päästyämme kävimme syömässä Golden Corralin killeribuffen. Joonas söi ainakin puoli kylkeä ribsejä ja minä lapiollisen frittikatkarapuja. Lajeja oli kuin edustamallani yhtiöllä vaunulitteroita ;) Navat soikeina pyörimme sen jälkeen kaupungin vanhassa keskustassa ihmettelemässä amerikkalaisittain vanhoja rakennuksia sekä jokaisessa kadunkulmassa olevia pressapatsaita.

Paluu tulevaisuuteen

Tunnollisena työntekijänä minun on joskus vaikea irtautua työstä vapaa-ajalla. Minun on ihan pitänyt opetella olla ajattelematta työasioita tai vilkuilematta työsähköposteja. Tällä lomalla olen irtautunut työelämästä lähes täydellisesti, mitä nyt parina yönä olen nähnyt jonkun pätkän työunia.Tänään tein pienen syrjähypyn lomamoodista rautatiemaailmaan, kun vierailimme Union Pacific -rautatieyhtiön Bailey Yard -ratapihalla North Plattessa. 

Bailey Yardsin ratapihalla järjestellään noin 12.000 tavaravaunua / 125 tavaravaunujunaa päivittäin. Kukin vaunu viipyy ratapihalla 8-11 tuntia. Raiteita on satoja kappaleita, yhteensä lähes 500 km pituudelta. Bailey Yardsilla on varikko veturien päivittäishuoltoa sekä veturien ja vaunujen viankorjausta varten. Googlessa paljon kuvia täältä, ketä kiinnostaa.

Bailey Yardsilla ei ollut tänään turistikierroksia, mutta näköalatornissa oli käytettävissä opas, joka oli ilmeisen ylpeä työpaikastaan ja vastaili auliisti vieraiden kysymyksiin. Bailey Yardsilla oltiin liikuttavan innostuneita junista ja meistä, jotka olemme kiinnostuneita heidän työpaikastaan. Fiilis muistutti minua omasta työpaikastani. Ylpeydellä kiinnitin Savon kohdalle ensimmäisen pallukan Bailey Yardsin 2015 vierailijakarttaan.

Teimme aikamoisen mutkan vierailleksamme Bailysillä, ja suuri osa päivästä kuluikin autossa. Suurimman osan matkaa ajoimme Nebraskan maaperällä, joka on alavaa peltomaisemaa ja nautatiloja. Mustat ja ruskeat lehmät pilkuttavat peltoja idyllisesti, mutta aitausten kohdalla autoon tulvahteli vähemmän idyllinen haju, joka sai nirppanokan hengittämään kaulaliinan läpi.

Illalla saavuimme Badlands-kansallispuiston porteille Kadokan pikkukaupunkiin. Denverin jälkeen on kivaa vaihtelua ottaa kosketusta pikkukaupunkiin, jossa puoli kahdeksan jälkeen ei enää löydy avointa ravintolaa tai edes ruokakauppaa. Ravintolaketjuista Subway oli kuitenkin eksynyt huoltoasemien yhteyteen, joten savolaisen turistin ei tarvinnut lähteä merta edemmäs kalaan.

Joka pennin arvoista

"Vietimme tänään koko päivän Denverin keskustassa. Aamulla tutustuimme U.S. Mint kolikkotehtaaseen, mikä ei lähtökohtaisesti kuulosta kovinkaan kuumalta kohteelta, mutta oppaamme humorististen juttujen johdosta kierros oli todella hauska. Kierroksen aikana näimme kolikoiden valmistusprosessin vaiheita, tutustuimme kolikkotuotannon historiaan ja saimme kävellä upean alkuperäisen US Mint Denverin käytävillä. Oppaamme Michael kertoi mm. että kolikkotuotannon alkaessa 1900-luvun alussa miljoonan pennin valmistaminen kesti kolme vuotta, nykyisin 12 minuuttia. Kierroksen päätteeksi Opas Michael pyysi, että kävisimme heidän nettisivuillaan antamassa palautetta kierroksesta. Hän toivoi, että pidimme kierroksesta, mutta jos emme.... At least it was free! Ainakin se oli ilmainen!

Mintin jälkeen jalkauduimme keskustaan, tutustuimme julkishallinnon kortteleihin Civil Center Parkin ympärillä ja kävelimme 16th Street Mallin päästä päähän. Päivä oli lämmin, ja varautumiseni Coloradon ilmastoon osoittautui "hieman" ylimitoitetuksi. Matkalla parkkipaikalla poikkesimme Denverin Capitolissa eli osavaltion "eduskuntatalossa". Sisään mennessä oli turvatarkastus metallinpaljastimineen, mutta sen jälkeen saimme seikkailla rakennuksessa mielemme mukaan. Valitettavasti kupolin terassi oli lukittu, emmekä päässeen tutustumaan Denveriin yläilmoista käsin, mutta rakennus oli huippuhieno ja on uskomatonta, että ihmisten työpaikalle pääsee sillä tavalla omineen tutustumaan. Capitolin portailla tuuletin seisomista tismalleen mailin korkeudella merenpinnasta. Se on kuuleman mukaan tosi hienoa, mutta ei siinä minusta loppujen lopuksi erityistä tuulettamista ollut.

Matkalla parkkipaikalle alkoi ukostamaan, mutta onneksi ennätimme autolle ennen sadetta. Ihan kuin päivä ei olisi ollut jo riittävän pitkä muutenkin, niin ystäväni Blogger päätti vielä sekoittaa lataamani valokuvat vinksin vonksin. Siedettävänä pysytellyt flunssani yltyi tämän päivän Denverin kierroksen johdosta pahemmaksi, joten menköön kuvagalleria tänään Reservoir Dogs -tyyliin.