Vaikka säätiedotus lupasi vesisadetta Black Hillsille tällekin päivälle, niin halusin uskoa siihen, että taivas kirkastuisi ja sumu hälvenisi Mount Rushmorella, jotta olisimme nähneet presidenttiukot. Mutta ei! Vettä tuli ja pressat pysyivät pilvessä koko aamupäivän, jonka monumentilla vietimme.
Mt Rushmore oli yksi eniten odottamistani kohteista, joten olin pettynyt. Toisaalta ymmärrän, ettei säälle mitään voi, ja vielä toukokuussa säät asettavat haasteita vuoristoissa. Sesongin ulkopuolella reissaamisessa on hyvät (edulliset hotellit ja ruuhkattomuus) ja huonot puolensa.
Mt Rushmorella oli kuitenkin kiinnostava näyttely monumentin taustoista ja rakentamisesta. Alunperin monumenttiin piti hakata Buffalo Bilejä ja muita "merkkihenkilöitä", mutta paitsi, että kuvanveistäjä Gutzon Borglum vaihtoi aiheen, hän muutti myös muistomerkin paikan. Mt Rushmoren presidenttien (Washington, Jefferson, Roosevelt ja Lincoln) päät tehtiin valtion taloudellisella tuella 1920-30 -luvulla suuren laman aikaan, jolloin toteutettiin paljon tämän tyyppisiä isoja hankkeita kuten mannerta halkovat Interstate-moottoritiet sekä aiemmin näkemämme Hooverin pato Boulder Cityssä ja Red Rocks -puisto Denverissä. Pressat hakattiin vuoreen dynamiitilla ja piikkauskoneilla, mutta jo työntekijöiden pääseminen työnsä ääreen edellytti 700 portaan kiipeämistä ja killumista vaijereiden varassa koko työpäivän ajan. Borglumin suunnitelmat muuttuivat ja typistyivät projektin edetessä ja pressat valmistuivat naama kerrallaan vuoteen 1941 mennessä.
Joonas on käynyt Mt Rushmorella ollessaan vaihto-oppilaana jenkeissä
1993. Pressaukot ovat pysyneet suht' ennallaan, mutta niiden ympärille
on rakennettu parkkihalleja, näköalatasanteita, näyttelytiloja ja muita
tiloja. Lisäksi muistomerkin alapuolella on avattu Sculptor's Studio
(kuvanveistäjän studio), jossa on näytillä mm. Borglumin pienoismalli (1:12) monumentista. Kuten kuvasta näkyy, niin Borglumin suunnitelmassa pressoilla on päiden lisäksi vähän enemmän ruotoa.
Lisäksi monumentin alle pääsee nykyisin kävelemään terasseja pitkin, jonne tallasimme tihkusateessa 250 rappusta eestaas flunssaiset nenät vinkuen siinä toivossa, että näkisimme pressaukot kunnolla. Mutta ei. Läheltä pystyi hetkellisesti erottamaan kaverukset toisistaan, mutta ei se paljon lämmitä, kun on matkustanut melkein 15.000 km, ja sitten ehkä näkee tunnistettavan hahmon sumussa. Kai tänne pitää päästä vielä joskus uudelleen. 11 dollarin parkkimaksu on koko loppuvuoden voimassa ;)
Huonon kelin vuoksi jätimme käymättä niin Crazy Horse -intiaanipäällikön keskeneräisen muistomerkin kuin Custer -puiston näköala-reitin. Sen sijaan pidimme ajopäivän ja tahkosimme koko pitkän päivän Yellowstonen -kansallispuiston itäisen sisäänkäynnin äärelle Codyn kaupunkiin. Matkalla oli parikin sateista ja sumuista vuoristopätkää, kuivaa tasankoa, kilometrikaupalla suoraa tietä sekä pieniä ja pienempiä kyliä. Pienimmässä kylässä oli 10 asukasta. Parasta oli saapua perille valoisaan aikaan ja todeta, että majapaikastamme on näköala vuoristoon.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti