Puhelin herätti aamulla puoli viideltä, ja siitä on tultu reilusti yli vuorokausi eteenpäin taksilla, parilla lentokoneella, liukuportailla, jalkapelillä ja vuokra-autolla, kaikkiaan yli 10.000 km. Matka oli sanalla sanoen helvetin pitkä, mutta pitkästymään ei juuri ehtinyt, koska silloin kun oli tylsää, vaipui torkkutilaan. Jotakin olen oppinut rakkaalta huligaanikissaltani Qromitilta 😀
Päivän kulku meni jotenkin niin, että Finnair herätteli aamulla Helsinki-Vantaalla kahden kilon matkalaukun painoylityksellä ja 75€ lisämaksulla, jonka blokkasimme luovasti keventämällä matkalaukkua pari kiloa. Lontoossa Heathrow ilahdutti mahtavalla Boarding Show:lla, jonka aikana saimme näyttää boarding passejamme sen kymmenen kertaa, ihmetellä 12 henkilön boarding-miehitysvahvuutta sekä todistaa asiakasluokkien koneeseen marssitusta parhausjärjestystä toisensa jälkeen. On sanomattakin selvää, että me tuhannella eurolla (2 hlöä eestaas) lentävät kuuluimme Ö-luokkaan ja saavuimme täpötäyteen koneeseen viimeisten joukossa :) Mutta myös Ö-luokan matkustajille löytyi omat istumapaikat, omilla multimediapisteillä varustettuina, ja ruokaa ja juomaakin tarjoiltiin kuten business, first class, platina, safiiri, rubiini ja muille superasiakkaille. Tosin rubiineilla ja safiireilla saattoi olla ilmainen netti ja ylellisempi kattaus kuin verhon toisella puolella matkustaneilla. Lisäksi ohjelmaa järjesti ranskalainen vieruskaveri, joka välillä katosi vaimonsa kanssa koneen takaosaan. Tottakai epäilin kaverin uusivan kymppikerhon jäsenyyttään, kunnes poikkesin itse koneen perukoilla ja totesin pariskunnan jaloittelevan muuten vaan. Mikä pettymys.
Finnairin lennosta ei jäänyt juuri mainittavaa. Niin hajuton, mauton ja tylsä lento Helsingistä Lontooseen oli. Lontoosta LA:in lentänyt American Airlines oli sentään eri luokkaa. Lentokone oli ilmeisen uusi, ja panostus matkustajien viihtyvyyteen näkyi kaikessa. Jalkatilaa oli reilusti, rivakka tarjoilu alkoi heti pyörien irrottua kiitotiestä, vessat olivat siistit ja raikkaat koko matkan ajan, ja jokaisen henkilökohtaisista viihdekeskuksista löytyi enemmän elokuvia, sarjoja ja musiikkia kuin monesta olohuoneesta, myös omastani.
Los Angelesin kentälläkään (LAX) ei kaikki mennyt ihan putkeen. Paitsi etä koneemme oli vajaa tunnin myöhässä, niin lisäksi meitä istutettiin liki tunti koneessa laskeutumisen jälkeen. Syynä oli rikkoutunut bussi, jonka olisin arvellut meillä konepajalla liikahtaneen sivuun viidessä minuutissa. Olisi maalaisjärjellä tarvetta myös täällä! Kun koneesta päästiin, niin meitä seisotettiin tullin, matkatavara- ja autovuokraamon jonoissa vielä pari tuntia, joten kello kävi yhdeksää tätä aikaa ennen kuin päästiin hotellihuoneeseen Buena Parkissa LA:n n eteläpuolella.
Yli vuorokauden reissaaminen on ottanut voimille, mutta ennenkuin heittäydyn tunteelliseksi, niin kerron asian, jota lähes kaikkien miespuolisten lukijoideni tiedän halajavat. Alunperin netistä varaamamme auto oli ihan standardi maasturi. Joonas odotetusti upgreidasi auton tänään vuokraamossa isompaan luokkaan (Chervolet Tahoe), mutta yllätykseksemme Alamon kenttämies upgreidasi auton edelleen Suburbaniksi. Itse havainnoin vain lähinnä, että pirssi on musta, mutta tietoa-halajaville tiedoksi, että komealla möhköillä on ajettu vasta reilu 7000 mailia ja voimanlähteenä toimii 355 hv bensiinimoottori. Luottokuski on mielissään, eikä apukuljettajallakaan ole valittamista, kun hiljainen moottori ei häiritse jutustelua ja uusi nahka tuoksuu ihanasti. Lupaan kuvan huomenna valoisana aikana.
Atlantin yllä kuuntelin Aretha Franklinin At Last, ja mietin, voisiko elämä enää paremmaksi tulla. Kyllä voisi, jos vaikka kuulisin, että kissani on sopeutunut hoitopaikkaansa, minulla on vielä työtä uudessa organisaatiossa alkaneiden YT-neuvotteluiden jälkeen ja Kokoomus pääsee hallitukseen. Toisaalta kun en näihin asioihin pysty vaikuttamaan, niin parempi olla murehtimattakaan niitä. Laitan Alicia Keysin New Dayn soimaan ja keskityn nauttimaan matkasta. Edessä on kuukausi aikaa, tuhansia kilometrejä, satoja tunteja musiikkia, monia monia ihmisiä ja jokunen elokuvakin. Kaikki ihan käsillä. This Girl is on Fire.
