Kun tänään lähden

Kapsäkit on pakattu ja nämä travellerit valmistautuvat aamuvarhaisella sanomaan hyvästit Subille, ja vaihtamaan kumirenkaat Finnairin sinisiin siipiin. Subi on todennäköisesti nähnyt viimeisen neljän viikon aikana enemmän kuin koko lyhyen elämänsä aikana yhteensä, ja uskon sen huokaisevan helpotuksesta, kun se pääsee vihdoin suihkuun ja omaan ruutuunsa keräämään voimia seuraavaa road trippiä varten.

Tälle päivälle ei oltu varattu mitään jännittävää tekemistä, eikä kameraankaan ilmaantunut ainoatakaan uutta kuvaa. Kävimme tuhlaamassa jäljellä olevia setelirahoja Citadelin outleteissa, vaihdoimme hotellia lentokentän äärelle ja kun LA:ssa ollaan, niin istuimme ruuhkissa. Ensinnäkin rahan käytöstä täytyy sanoa, että luottokortilla  pärjää täällä oikein mainiosti. Vaihdoimme lähtiessä tuhat euroa dollareiksi, ja seteleistä käytimme vain noin puolet. Neljän viikon aikana maksoimme kaikki mahdolliset hotellit, syömiset, pääsyliput ja ostokset kortilla, eikä rahaa tarvittu kuin ajoittain pysäköinteihin, kansallispuistoihin ja tippeihin. Toiseksi haluan avautua Citadelista. Olen aiemmilla reissuillamme ostanut paljon kunnollisia edullisia merkkivaatteita outleteista ympäri maata. Citadel sen sijaan on kuin suuri halpahalli, jossa vaatteet ovat bulkkia, suoraan Kiinan ruskeista pahvilaatikoista, ja alennuslaputkin on valmiiksi lähettäjän päässä kiinnitetty. Myymälöiden periltä löytyy aitoa tavaraa, mutta hinnatkin sen mukaiset, etteivät travellerit niille 70% alennuksilla lämpene. Toivottavasti outlet-konsepti ei ole pilattu kokonaan, vaan kyse olisi vain yksittäistapauksesta. 

Tämä travelleri on onnellinen teknisesti, aikataulullisesti ja sisällöllisesti onnistuneesta reissusta. Matkalta on kuitenkin aina ihana palata kotiin. Myös kolli Gromit pääsee pitkältä lomalta kotiin roikalehtimaan emännän syliin ja juoksemaan kakkavilliä kolmessa kerroksessa. On enää yksi haaste ennen kakkavilliä, vuorokausi matkustamista ja heti sunnuntaina olemme perillä

2G

Tänään oli täysi päivä aamusta iltaan, josta jokunen tunti vierähti taas ruuhkaliikenteessä. Losangelilaisten on pakko olla maailman joustavin ja kärsivällisin autoilukansa. Tästä tuli useita todisteita tämän päiväisten autoilujemme aikana.

Aamulla jo paljon nähnyt ja kalifornialaisittain kurainen Subimme suuntasi kohti Losin yhtä ykkösnähtävyyttä Getty Centeriä. Valtatien sijaan reittimme kulki bulevardeja pitkin, Miracle Milen ja Beverly Hillsin kautta. Beverly Hillsissä jalkauduimme Rodeo Drivelle muiden turistien muassa fleeceinemme ja kameroinemme.

Breakfast at Tiffanies

Vähäeleisiä, mutta hienoja merkkiliikkeitä

Pupu Drummer

Rodeo Drivella huomiomme kiinnittyi tipunkeltaisen Bentleyhin, parkkimittareineen keltaisen Bijan-liikkeen edessä. Netti tiesi kertoa, että Bijan on maailman kallein kauppa, joka suunnittelee ja toteuttaa kalliita yksilöityjä vaatteita, autoja, koruja jne. erittäin rikkaille asiakkaille. Liikkeeseen astumiseenkin olisi pitänyt olla aika varattuna. Liikkeen omistaja ja Bentleyn omistaja on menehtynyt hiljattain, mutta bisnestä jatkanut perijä tai liikkeen kaupallinen johtaja ajavat tipubentleyn kaupan eteen päivittäin kunnioittaakseen liikkeen perustajan muistoa. 

Rodeo Drivelta siirryimme Getty Centerin kiehtovaan maailmaan. John Paul Getty oli miljonääri, joka tehtyään ensimmäisen miljoonansa 24-vuotiaana ja alettuaan kerätä taidetta, avasi Malibun ranch-kotinsa ovet tavallisille kaupunkilaisille, jotta meillä tavallisilla ihmisillä olisi mahdollisuus nauttia hienosta taiteesta. Vuonna 1974 Getty rakensi kotinsa yhteyteen museorakennuksen Getty Villan, kun kokoelma oli kasvanut ulos hänen huushollistaan. Pari vuotta myöhemmin Getty kuoli, ja jätti nimeään kantavalle säätiölle miljardiperinnön. Vuonna 1984 säätiö päätti taidemuseiden ja näyttelyiden sekä tutkimus- ja entisöintikeskuksen yhdistävän kampuksen rakentamisesta Los Angelesiin.

Getty Centerin rakentaminen kesti 13 vuotta, ja avajaisvuodestaan 1997 alkaen paikka on kilpaillut Losin ykkösnähtävyyden tittelistä. En millään voinut uskoa, että taidemuseo voisi olla Losin kaltaisen miljoonakaupungin parhaita nähtävyyksiä, ja tänään selvitin, onko se mahdollista. 

Oman Ateneumimme kokoelmat ja näyttelyt kilpailevat mennen tullen Gettyn eurooppalaisten klassikkomaalareiden teosten kanssa, ja muutoinkin minulle jäi mielikuva, että kokoelmat olivat aika tavanomaisia. Gettyn suosion salaisuus ei mielestäni perustukaan esillä olevalle taiteelle, vaan sille, että Getty on yksinkertaisesti toimiva. Meitä kiinnosti paikan historia ja arkkitehtuuri, ja jo ennen kuin astuimme ylös museolle vievään kaapelijunaan, meillä oli tieto, missä esitetään "orientation video", mistä audiokierroksen kuulokkeet noudetaan ja mille kierroksille osallistuisimme. Kokoelmien lisäksi Gettystä löytyy upea kukkiva puutarha, kaktusterassi, työpajoja koululaisille, ja upeat näköalat. Gettyyn ei käytännössä ollut mitään sisäänpääsymaksua (vain parkki $15), ajokorttia vastaan sai ilmaisen audiokierroksen ja kaikki opastetut kierrokset olivat ilmaisia.

Gettyn rakennusprojekti on mielenkiintoinen tarina, johon saimme tänään tutustua osallistuessamme museon arkkitehtuurikierrokselle museodosentti Monican johdolla. Yli kolmenkymmenen arkkitehdin joukosta valikoitunut Richard Meyer on rakentanut Gettyn hienolla tavalla, vaikka vaativa rakennusprojekti ottikin yli kymmenen vuotta mm. haasteellisten rakennusmääräysten johdosta. Lopputulos on lasin, kalkkikiven (travertiinin) ja Getty-valkoisen laatan upea yhdistelmä. Alue uppoaa kalifornialaiselle "vuorelle" onnistuneen suunnittelunsa johdosta ja on ilo silmälle katsoopa kämppää sisältä tai ulkoa.

Gettyssä unohdimme, missä kaupungissa olimme, ja innostuimme "pistäytymään" alkuperäisessä John Paul Gettyn kotimuseossa Getty Villassa Malibussa. Intiimin "kotimuseon" valtava kokoelma koostuu muinaisista esineistä 2000 eKr alkaen, sisältäen mm. muumioita ja vuodelta 1 olevan viinilasin. Vastaavia muinaisjäänteitä olen nähnyt Lontoossa British Museumissa. Myös Getty Villassa oli upea puutarha, jonka vesialtaat olivat Getty Centerin mukaisesti tyhjiä Kaliforniassa vallitsevan vedenpuutteen vuoksi.  

Getty oli päivän iso gee, mutta se toinen G oli illalla Los Angelesin Downtowniin saapunut Gumball :) Vietimme alkuillan ruuhkassa, joten emme valitettavasti nähneet kaikkien autojen saapumista. Ehdimme kuitenkin valoisaan aikaan ihmettelemään tunnelmaa ja seuraamaan viimeisten gumboolien saapumista perille. Minulle Gumball näyttäytyi mediatempauksena, mutta luottokuskini oli elementissään. Hän osasi kertoa, miten arabien rekisteritunnuksista voi tietää auton arvon, ja minkälaisen auton Tekniikan Maailma on rutistellut testiajossa. Luottokuskini on tilanteen tasalla.

Sony Tehdas

Yhdysvaltalainen TV-tietokilpailu, joka eroaa muista tietovisailuista sillä, että juontaja kertoo vastauksen ja kilpailijat yrittävät keksiä sille sopivan kysymyksen, niin että vastaus alkaa ”kuka on” tai ”mikä on”. No, mikä on oikea vastaus? Oikea vastaus on "Mikä on Jeopardy?"

Minulla oli Jeopardyn mentävä aukko sivistyksessä, en ollut koskaan katsonut visailua enkä ymmärtänyt konseptia. Tutkittuani Jeopardyn historiaa, minut yllätti, että visailu on tullut neloselta Ismo Apellin juontamana. En katso alkuillan TV-ohjelmia, mutta silti minut yllätti, etten ollut kuullutkaan Suomen Jeopardysta. Tänään osallistuimme Sony Pictures Studio-kierrokselle Culver Cityssä, ja Jeopardyn maailma avautui minulle uusin silmin, kun istuin visailun sporttiversion tyhjässä katsomossa kuuntelemassa oppaamme Samin tarinointia.

Sony omistaa Columbia Picturesin, jonka tuotantoon kuuluvat elokuvia Ihmemaa Ozista ja Tuulen viemästä aina Tootsien, Unettomaan Seattlessa, Ghostbustersiin ja Men in Blackiin. Mainitakseni vain muutaman itseäni liikuttaneista elokuvista. Sonylla on lisäksi hallussaan 12 parhaan elokuvan oscarit, joiden pystejä pääsimme ihailemaan studiokierroksella. Myös Jeopardin kymmenet Emmyt olivat nähtävillä.

Valokuvaaminen oli kielletty aina, kun poikkesimme elokuvakylän pääkadulta sisälle mielenkiintoisiin rakennuksiin ja poikkikaduille, joten kuvasato jäi vaatimattomaksi. Mielenkiintoista pikkusievässä pääkadussa kuitenkin on se, että rakennukset ovat tuttuja useista elokuvista. Rakennukset on siis suunniteltu siten, että ne ovat kätevästi käytettävissä eri tarpeisiin.

  

Sonyn studiokierrosta ei voi verrata Universalin studiokierroksiin täällä LA:ssa (2008) ja Orlandossa (2012). Universal on huvipuisto, Sony on elokuvaihmisten työpaikka. Sonyn studiokierros on kuin tutustuminen tehtaaseen, aito ympäristö, jossa voi tapahtua ennalta arvaamattomia tilanteita. Valitettavasti Tom Cruisea tai Barbara Streisandia ei vastaan kävellyt, eikä vierailemillamme paikoilla ollut kuvauksia menossa, mutta mielenkiintoista oli ja avartavaa. Elokuvat ja sitcomit eivät ole enää entisensä tämän jälkeen. 

Koskapa Sonylla kaikki tila on hyötykäytössä, ei legendaarisia leffalavasteita juuri näkynyt, mutta jotakin pientä oli kuitenkin menneistä tuotannoista jäänyt jälkeen. 

Kierroksellamme oli mukana 11 osallistujaa, ja lisäksemme oli toinenkin suomalainen pariskunta. Aika hyvä edustusto Suomella siis ;) Emme ole lähes neljään viikkoon törmänneet suomalaisiin, joten olipa messevää vaihtaa muutama sana suomeksi muiden kuin luottokuskini kanssa. Tänään tuli ikävä puhua ihmisten kanssa suomea ja katsoa leffoja!

Hollywood Lost and Found

Olen palannut enkelten kaupunkiin Los Angelesiin. Viimeksi täällä käydessäni tympäännyin pitkiin välimatkoihin ja ruuhkiin. Parin päivän aikana ennätimme käydä monet suositut turistikohteet, mutta kaupunki jäi minulle etäiseksi. Tällä kerralla otimme hotellin kaupungin keskustasta (LA Downtown), jolloin välimatkat kohteisiimme ovat järkevämpiä.

Majapaikkojemme hinnat ovat vaihdelleet 36-136 € välillä, halvin löytyi Harrahsin kasinohotelli Laughlinissa (NE) ja kallein murju kaupunkihotelli San Franciscossa. Tämä 80 €/vrk -hintainen LA:n hotelli on todellinen löytö. Olemme kävelymatkan päässä keskustasta, Hollywoodiin on muutamia kilometrejä, ja kämppäkin on kaikin puoli hyvä. Telkkaristakin näkyy HGTV (remppakanava), jota olemme pitkin matkaa seuranneet. Olisipa aamiaisella jugurttia, niin tämä travelleri olisi onnensa kukkuloilla.

Viimekertaisella LA:n käynnillä vuonna 2008, yritimme päästä ajamaan Hollywood-kyltille, mutta päädyimme hiekkatien päässä umpikujaan kaukana kyltin alapuolella. Tällä kerralla meillä oli osoite (3052 Lake Hollywood Drive), jonka päästä lähti kolmen kilometrin mittainen polku, joka johti kyltin takapuolelle. Komeita selfieitä kyltti taustalla tullut, mutta ihan hassuja kyltin takapuolelta kuitenkin.

Matkalla osoitteeseen, matkaamme hidastutti tielle poikittain kyljelleen heittäytynyt auto. Tapahtumapaikalle pyrkinyt ambulanssi tuli takaamme pillit päällä, ja totesimme, että tuo ei tule tämän täyden 3+3 kaistaisen tien läpi pääsemään, mutta ei mennyt kuin joitakin sekunteja, kun koko korttelin väli oli järjestänyt yhden kaistan keskeltä vapaaksi ambulanssille. En vieläkään ymmärrä, miten se oli mahdollista. 

Hollywood-kyltti sijaitsee jyrkän vuoren rinteellä, jonne johtava huoltotie on suljettu liikenteeltä. Tietä pitkin pääsee kävelemään kyltille, mutta Joonas oli valinnut meille mielenkiintoisemman reitin. Mielenkiintoisempi reitti osoittautui tietä haasteellisemmaksi, mutta näköalat matkan varrelta olivat vaivan arvoiset.

Savolaisen näkökulmasta reitti mutkitteli vuoren rinteillä. Polku ei ole rakennettu, vaan se on tamppaantunut vuosikymmenten varrella. Reitti on paljon jyrkkää nousua ja laskua, ja varsinkin helteisessä säässä reitti on raskas. Mutta kuten vanha viisaus kuuluu, niin ei se matka tapa, vaan vauhti. Vähän pulleilta Samsonite-turisteilta reissu vei pari tuntia.

Hollywood Sign behind the Scenes -reissu oli hauska, mutta kylttiä hienompaa olivat upeat näköalat. Ylhäältä kaupunki avautuu aina eri tavalla, ja tuntui hienolta, kun kiipesi omin voimin kaupungin katolle. Oli hieno reissu!