Viime päivät reittimme on halkonut Nebraskan, Etelä-Dakotan ja Wyomingin maankamaroita. Näissä osavaltioissa tiet ovat suoria ja maa tasaista, talot ovat vaatimattomia trailereita tai pieniä taloja, rakennusmääräyksiä ei juuri taideta kysellä ja pihoilla on romuja. Muutos oli järkyttävä, kun toissa päivänä saavuimme Montanaan ja eilen edelleen Washingtoniin. Maasto muuttui vaihtelevaksi, asumukset oikeiksi taloiksi, pihat siisteiksi ja maatilat suuriksi. Varallisuus- ja kulttuuriero on huima, ja täytyy sanoa, että pidän kauniista ja komeasta enemmän kuin pienestä ja sotkuisesta.
Yövyimme viime yönä Spokanen kaupungissa, jossa on järjestetty Maailman näyttely hyvänä vuonna 1974. Teimme aamulenkin kaupungin keskustassa, josta löytyy paljon katseltavaa. On vanhaa, seventies-tyyliä ja uutta. On koskia, vesiputous ja vesivoimaloita, huvipuisto ja näköalahissi sekä lukuisia idyllisiä pikkukuppiloita.
Aamulenkin jälkeen navigaattoriin naputeltiin "Seattle" ja matka jatkui kohti länsirannikkoa. Matkalla ylitimme Columbus-joen, jossa pysähdyimme tuulettamaan keskimaan pölyjä ja ihailemaan maisemia.
Seattleen saapuessa törmäsimme liikenneruuhkaan, ja kesti aikansa, että pääsimme perille majapaikkaamme pohjoisessa Seattlessa sijaitsevalle Aurora Avenuelle. Tästä lähtien täytyy totutella istumaan ruuhkissa. Tervetuloa vaan länsirannikolle!
Hotellimme vaikuttaa sijaintinsa osalta olevan erinomainen. Hotellin edestä kulkee pienempi valtatie suoraan Seattlen ytimeen, ja sinne menee myös bussi suoraan huoneemme edestä. Vaikkei täällä vielä ihan rantakelit olekaan, niin rannalla on mukava kävellä ja sinne pääsee autolla helposti (vaan ei kovin nopeasti). Satamassa kelluvien veneiden määrää ei pieni savolainen osaa edes arvioida. Niitä on ihan mahottomasti.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti