Tänään osallistuimme Fisherman's Wharf -kävelykierrokselle oppaamme Carol Walkerin johdolla. Fisherman's Wharf on San Franciscon kuuluisimpia maanmerkkejä, mutta paikka ei ole oikein avautunut minulle siellä aiemmin käydessäni. Liikaa turisteja, liian kallista, liikaa tyrkyttämistä, kerjäläisiä ja kodittomia. Tämän päiväinen kävelykierroksemme avasi silmäni paikalle, kun suorastaan sukelsimme Fisherman's Wharfin historiaan.
Kierroksemme alkoi Ghirardelli-korttelin merenneitopatsaalta. Sain ensimmäisenä kirjoittaa nimeni oppaan ojentamaan osallistujalistaan. "Ooooh, Finland! Welcome!" huudahti opas saadessaan listan käsiinsä. Ja kuinka ollakaan, ryhmästämme ilmoittautui heti eräs Jokinen ja toinen, jolla on ruotsalaiset sukujuuret. Ruotsinsukuinen osasi enemmän suomea kuin Jokinen: "Mitä sinulle kuuluu?" kysyi ruotsinsukuinen, mutta ei selvästikään ymmärtänyt saamaansa vastausta.
Koskapa olin heti kierroksen alkuun tehnyt oppaaseen vaikutuksen, niin sain kyseenalaisen kunnian toimia hänen assistenttinaan, ottaa kuittaukset mattimyöhäisiltä ja jakaa heille karttoja. Minusta tuli Mrs. Finland, joka kutsuttiin hätiin, kun porukkaan liittyi uusia osallistujia.
Ghirardelliltä siirryimme Merellisen museon (Maritime Museum) edustalle, jossa Opas Walker (=kävelijä) viipyi pitkän tovin kertoen tarinoita paikan ja laiturin laivojen historiasta. Portailla oli kylmä kovan tuulen vuoksi, ja kevyiten pukeutuneet jättäytyivät pois kierrokselta jo alkumatkasta, mutta paikan uintiklubilaiset vain kroolasivat San Franciscon lahtea muina miehinä.
Tuuliselta hiekkarannalta siirryimme suojaisemmille laiturialueille, ja aurinkokin pilkahteli hätäisesti välillä, jolloin kierrokseen oli mukavampi keskittyä. Opas Walker kertoi ensimmäisten kiinalaisten ja italialaisten kalastajien saapumisesta Fisherman's Wharfiin ja kokonaisten perheiden ja sukujen muutosta hyväksi havaituille apajille. Paikalla elinkeinoa harjoittaa edelleen alkuperäisasukkaiden jälkeläisiä, ja markkina tuntuu kannattavan, koska sama meno jatkuu tulevassakin polvessa. Kierroksella kolusimme paitsi turisteille entisöityjen purje/soutuveneiden laiturit, myös koruttomat takapihat, jossa säilytetään käytössä olevia moottoriveneitä. Vierailimme myös pienessä kappelissa, joka ei ole avoin turistijoukoille.
Muistopäivä (Memorial Day) näkyi pääasiassa vain puolitangossa roikkuvissa lipuissa. Ihmisiä oli paljon liikkeellä, mutta eilisestä härdellistä ja autojonoista ei onneksi ollut enää tietoa.
Paluumatkalla autolle kävelimme todella Lombard Streetin mäen ylös alas, ja törmäsimme reitillä vinkuraiseen Crookedest Streetiin. Kuten tavallista mutkatie oli täynnä vuokra-autoja, liikenteenohjaajat olivat suitsimassa liikennettä, ja kävelevät turistit selfie-keppeineen vielä häröilivät sivuilla. Paikka on uskomaton, ja ihmettelen, että joku vielä haluaa asua hullunmyllyn keskellä.
Crookedest Streetin yläpään ohi ajaneesta kaapelivaunussakin tsuumasi kymmeniä luuppeja, ja minä tsuumailin kaapelivaunun tsuumailijoita. Varmaan koko sakki saimme yhtä huonoja valokuvia.
Iltapäivällä lähdimme taas tien päälle, 101-valtatietä San Josen ohi Gilroihin, jossa söimme hyvin Black Bear Dinerissa. Gilroista jatkoimme vielä 152-tien vuoriston ja viljelysten yli itään, ja majoituimme Firebaughiin I5-valtatien varressa. Tästä on hyvä sujahtaa takaisin valtatielle kohti Los Angelesia, kun aamu valkenee. Toivottavasti vilkas lomaliikenne on siihen mennessä vähän helpottanut.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti